Viikonloppu. Kriisi, paniikki, hätä ja pakko tehä jotain. Aloitin tämän viikonlopun kriiseilyn jo viikko sitten kun selvisi että perjantai on koulusta vapaa, nyt olisi aikaa ja ehkä jaksamistakin tehdä jotain, lähteä johkin tai mitä vain. Buttfuckit. Ajatukset tekemisestä vain kaatuvat jo suunnitteluvaiheessa. Haet postin, kappas laskuja lisää, katot tiliä, oh come on. Jotku kaverit on töissä niin että ei onnistu, tai sitten niin kaukana, että ns. hauskanpitoon varatut rahat menisivätkin ihan vain bensaan. Umpikuja. 

Rahattomuutta pitäisi jaksaa vielä reipas 1,5v. Ajatus siitä miten selviän ja jaksan niin kauan tällä tavalla on alkanut pelottaa enemmän. Myös jatkuva epäsosiaalisoitumiseni. Arkipäivät menee yksin, viikonloputkin alkavat mennä yksin. Kerran viikossa paikallisessa käynti ei tuo lohtua, hyvänpäiväntuttuja riittää, mutta tosiystäviä joita myös kiinnostaisi minun elämäni ja yhteinen tekeminen, alkaa olemaan vähän. Mistä niitä hyviä ihmisiä saa lisää tähän likelle?

Tänään oli se päivä kun päätin kyylätä exäni eri nettiprofiileja. Ylipääsemiseen kuulemma kuuluu  viha/suuttumus, nyt on se vaihe. Suutuin ajatuksesta kuinka nopeasti hän löysi uuden miehen ja kuinka ihanaa heillä näyttää olevankaan. Nyt on se hetki kun hänen kuviensa katseleminen saa loppua. Pakko päästä yli. Saatana. Vaikeuden siihen tuo kuitenkin ex-anopin opetus koulussa, väkisinkin ajatukset juoksee. Juoskoot muualle.

It was only just a dream

Näin tällä viikolla kaksi kertaa unta missä lähdin espanjaan työharjoitteluun neljäksi viikoksi. Toisessa unessa tapasin siellä kauniin espanjalaisen tytön, jonka kanssa rakastuimme tuon neljän viikon aikana. Pian palattuani kotiin hän saapuikin tänne kahdeksi kuukaudeksi ja päätimme aloittaa yhteisen elämän, vuoron perään suomessa ja espanjassa. Awwww. Toisessa unessa sama alkutilanne, mutta tapasinkin sielä työpaikalla suomalaisen tytön, joka vielä asui likellä minua suomessa. Rakastuimme ja kotiinpäästyäni etsin hänet käsiini. Loppu oli erittäin onnellinen. Aww. 

On kai normaalia nähdä tälläisiä unia ja unelmoida niistä. Mutta tästä ensimmäisestä unesta muistan kaiken. Kyllä, ihan kaiken. Kuinka katseemme kohtasivat tämän espajanlaisen kauniisti ruskettuneen kaunottaren kanssa. Muistan ajatukseni tilanteesta, mietteeni kuinka toimia, jännityksen, ensimmäiset sanani hänelle, änkytykseni ja englannin kielen sanojen miettimisen, hänen ensimmäiset sanansa minulle. Hänen äänensä, silmiensä värin, tuoksunsa, katseensa, kosketuksensa. Muistan puheenaiheemme, hänen täydellisen englanninkielen taitonsa ja kuinka hän auttoi ja opetti minua puhumaan joka välissä. Muistan kosketuksemme eri paikoissa ympäri espanjaa ja sitten suomessa. Muistan rakastumisen tunteen. But it was only just a dream..

Onko normaalia, että pystyisin kirjoittamaan kokonaisen kirjan yksityiskohtaisesti unieni tapahtumista? Halajanko tapahtumaa niin paljon, että unissani kuvittelen unelmatilanteeni. Tarkoituksenani kun oikesti olisi lähteä espanjaan neljäksi viikoksi työharjoitteluun, vuoden päästä. Paineita tuovia unia jo tässä kohtaa,oh my..

From dream to reality, maybe someday

-DD