Kirjotettavaa olisi taas niin paljon. Luonnoksia löytyy x15, ehkä vielä joskus kirjottelen niitä loppuun asti. Jos tällä kertaa kirjoittaisin vain viimeisimpiä: Olin perjantaina muuttoapuna tuolle unelmieni naiselle (jonka aiemmin kerroin muuttavan toiselle puolelle suomea) ja hänen tulevalle avopuolisolleen, jonka nyt tapasin ensimmäistä kertaa. Fiksuin idea pitkään aikaan. Luulin jo olevani tunteeton, mutta virhearviointi. En aatellut sen kummempia kun lupauduin menemään. Muutto meni ok, tavarat autoon ja jotain läppää heiteltiin, sitten kun pysähdyttiin ja hommat oli tehty alkoi tämän parin söpöily. Voisiko mitään pahempaa ollakkaan tälle kolmannelle pyörälle eli minulle. Sen jälkeen paikalliseen yhdelle, sielä oli jokunen tämän naisen työkaveri, pitivät jäähyväisiä. Hetken aikaa katseltuani ja kuunneltuani kiusallisesti sivusta heidän haastatteluaan tästä uudesta miehestä, lähdin kotiin toteamaan, että nyt on sekin elämänvaihe ohi. Tämä oli vasta se hetki kun tunteet oikeasti kuolivat. Ei enää ajatuksia, mielikuvia tai toiveita hänestä. Se oli nyt ohi. Lähtiessäni baarista hän sanoi perinteiseen tapaansa "see you." Vastasin: "maybe someday," katsomatta häntä edes silmiin. Such a cold goodbye, just what i needed thought.

Unelmasta on nyt päästy yli. Sen sijaan sunnuntai-ahdistus iski päälle suhteellisen lujaa, sopivasti sillä hetkellä, kun olisi pitänyt alkaa jo nukkua. Erehdyin katselemaan kuvia koneelta,kun vastaan tuli kuvia ja kirjoituksia tästä noin ~5kk sitten eroamastani naisesta. (Kyllä, blogini teemana tuntuu pyörivän naiset. Sorii.) Hän oli laittanut minulle kuvia kirjoituksistaan, missä hän kertoi mitä kaikkea minussa hän rakastaa. Arkisia asioita, luonteenpiirteitä, tapoja olla ja tehdä asioita, sellaisia juttuja mitä ei itse huomaa/tiedosta. Pieniä asioita mitkä minussa teki hänet onnelliseksi ja joita hän rakasti. Oliko virhe lukea niitä? Paskooko pesukarhu metsään?

Silloin kun hän minulle ne laittoi, hetken aikaa oli haltioissaan että wau, sitten ne asiat jo unohtuivat eikä niitä käsitelty sen enempää. Nyt kun asiaa miettii kauempaa, yksin, on arvostus ja ajatuksen hieman erilaisia. Oikeastikko joku on välittänyt minusta tuolla lailla. Nyt antaisin vaikka vasemman käteni siitä hyvästä että joku rakastaisi minussa kaikkia nuota asioita mitä hän oli kirjoittanut. Lienee myöhäistä ajatella, että voisin vielä joskus tuntea olevani rakastettu juuri noilla tavoilla mitä hän oli luetellut. Silti mietteissä ja haaveissa on ajatus siitä, että saisin hänet vielä takaisin. Hyvät muistot ovat vallanneet mielen, huonojakin tulee mieleen vaikkakin harvoin.  Uusi unelmani onkin hän, exäni, ilman niitä suhteemme huonoja puolia. For fucks sake.

Täytyis varmaan lähteä ulos tapaamaan uusia ihmisiä (=naisia,) ettei tarvitsisi miettiä vain wanhoja. Sitä en tosin tiedä onko täällä tuppukylässä enää itseni ikäisiä naisia olemassakaan, harvakseltaan niitä kyllä vastaan tulee. Ongelma sinänsä. Naiset. Ehkä vielä joskus tulee vastaan joku joka vie mun jalat alta. Mut kuulemma jokaista 100. naista kohtaan syntyy 107 miestä. Oh im fuck'd.

Nyt öitä ennen ku sekoon enempää!

-DD