Olen viimeisinä päivinä kuullut jokseenkin normaalia enemmän siitä, kuinka ihminen tekee itse itsensä onnelliseksi. Kun tekee niitä asioita mitkä sinusta itsestä tuntuvat hyvältä ja antavat sinulle voimaa, on ollut se yleisin vastaus. Vaan jos en enää itse tiedä mitkä ovat niitä asioita mitkä minut tekisivät onnelliseksi. Tai tiedän, mutta en tiedä miten saavuttaa tilanne missä pystyn tekemään näitä asioita. Useimpiin asioihin mitkä tekisivät minut onnelliseksi, kun tarvitsisin toista henkilöä. Henkilöä, jonka kanssa olla ja tehdä niitä asioita ja jakaa se onnellisuus. Yksin on vaikea tuntea sitä onnea, ainakin minulle, se on lähes mahdottomuus. 

Mistä onnellisuus koostuu juuri minulle? Omasta ajasta jolloin saan tehdä omia outoja juttujani, mm. laulaa, lujaa, tunteella, siten miten en kehtaa muiden ihmisten edessä laulaa. Kuin myös oman ajan vastapainoksi tarvitsee välittäviä ihmisiä ympärille, edes yksi oikeasti välittävä ihminen riittänee. Pienet asiat joita jakaa toisen ihmisen kanssa. Esim. Jokin hauska yhteinen juttu kaverin kesken. Tai parisuhteessa työ-tai koulupäivän jälkeinen kotiintuleminen, kun toinen tulee ovelle vastaan ja halaa. Vaikka sitten tekisimmekin vain omia juttujamme, mutta aina välillä huomioisimme toisiamme pienellä kosketuksella tai jonkinlaisella huomion osoituksella, mikä saa hyvälle tuulelle. Tai yhdessä ruuan tekeminen. Yhdessä. Thats what's real to me. 

Mutta hetkinen. Minullahan on ollut tälläistä edellisessä suhteessani. Olinko silloin onnellinen? Jollain tasolla taisin ollakkin. Vaan elämän muut ongelmat painoivat sen onnellisuuden niin alas, etten ymmärtänyt, kuinka se olikin se suurin asia mikä minut tekisi onnelliseksi. Onnelliseen elämään tarvitsee siis muutakin, yksi asia hyvin ei riitä.. En voi olla ajattelematta minkälaista elämäni yhdessä tuon entisen tyttöystäväni kanssa voisikaan olla nyt, kun käyn koulua ja elämässäni on enemmän sisältöä ja osaan suhtautua asioihin eri tavalla. Ero on opettanut ja kasvattanut. -Jatkuvaa puhetta exästä, pahoitteluni. Eroprosessi kuitenkin kuulemma kestää puolet siitä suhteen kestosta. Minulla on siis vielä yli vuosi matkaa täyteen toipumiseen. Taidan nimetä tämän bloginkin kohta ero-blogiksi. -__-

Otan pahoitteluni takaisin, kun on pakko avautua niin on pakko avautua. Varsinkin jos ei sitä pysty esim. livenä kasvotusten jonkun ihmisen kanssa tekemään niin jotenkinhan sitä täytyy purkautua. Minulla on aina ollut jonkin sortin vaikeus tuoda itseäni ilmi, tai puhua itsestäni. Viime aikoina olen miettinyt senkin juurtavan lapsuudesta ja nuoruudesta, kun ketään ei yleensä kiinnostanut miten minulla on mennyt koulussa tai muutenkaan, vaan minulle on puhuttu vain jostain toisista ihmisistä tai heidän ongelmistaan, on minut itseni sivuutettu täysin. No hard feeling thou, mutta jonkinlaisen jäljen se on elämääni jättänyt. Sen sijaan ihmisten tunteiden, reaktioiden, tapojen ja pienien yksityiskohtien huomaaminen/lukeminen, on ollut minulle aina erittäin helppoa. Tiedän heti tavattaessa millä tuulella ihminen on ja esim. jos jossakin porukassa joku tahattomasti tekee tai sanoo jotakin mikä loukkaa toista, huomaan tälläisen heti, vaikka se ei varsinaisesti ilmenisi ulospäin tai kukaan muu ei sitä huomaisi. Havainnoin kaiken, mutta en ole kykenevä tuomaan näitä asioita sanoin ilmi. Sen sijaan saatan virnistellä itsekseni joillekkin tapahtumille, joku voi huomata tämän ja ajatella minun olevan outo. Totta! Olen kyllä. x)

Outoa on myös se, että olen aina ollut laiska, aikaansaamaton lihava. Nyt kuitenkin vajaa 2kk sitten aloitin punttien nostelemisen ja jonkin sortin kuntoilun. Tarkoituksena kuitenkin kasvattaa lihasta enemmän kuin laihtua, laihtumisen vaara taitaa kuitenkin olla olemassa tässäkin. Olen seonnut ihan totaalisesti tähän. Joka ikinen päivä tekisi mieli ottaa painotangosta molemmin käsin kiinni ja alkaa tekemään jotain. Olen googlettanut liikkeitä ja kaiken maailman ohjeita joka toinen päivä ennen kuin olen alkanut treenaamaan. Hullua. Olen aina halunnut lihakset, mutta en ole ikinä jaksanut evääkään nostaa kunnolla sen asian eteen. Nyt kuitenkin jo alle 2kk jälkeen alkaa pieniä muutoksia näkyä kropassani, odotan innolla miltä näytän jonkin ajan kuluttua, kun tästä kunnolla vauhtiin pääsen ja ylitän itseni. Hihi.

Tuo kuntoilu siis lienee yksi niistä asioista mikä tekee minut onnelliseksi, ainakin sitten kun tulokset alkavat paremmin näkyä. Its going to be Legen - Wait for it....

-DD