Huolestuttaa. Mikäkö? Oma mielenterveyteni. Jatkuva yksinoleminen alkaa näkyä käyttäytymisessäni. Tuntuu, että koulu ja ne ihmiset sielä ovat enää se ainut asia mikä pitää minut edes jotenkin järjissäni, näenhän sielä tuttuja ihmisiä. Vapaa-ajalla ei paljon kavereita näy. Satunnaisesti joku joskus, sitten saattaa mennä reilu viikkokin, että näkee muita. Muuten elämä menee tässä yksinäisyyden linnakkeessani.

Kävin eilen illalla keskisellä ruokakaupassa. Ajattelin, että ei siellä enää ketään ole 20.30. Olin väärässä. Järkyttävä väkimäärä ja jonot kassoilla. No ei siinä mitään -ajattelin, kunnes aloin nähdä suurinpiirtein ikäisiäni pariskuntia joka puolella. Ahdistus. Miksi en voisi olla jonkun kanssa yksi noista pariskunnista, miksi olen vain yksin ruokakaupassa perjantai-iltana klo 20.30. Vastaan tuli myös joku yksinäinen neitokainen, joka hymyili minulle ja saattoi vilkaista peräänikin. Mietinkö mitä olisin voinut sanoa hänelle, mietin ja olin jo päättänytkin, sainko itseäni tekemään yhtään mitään? En, jatkoin vain ostoksieni tekoa. Voi kuinka kaipaankaan sitä itseäni, joka pystyi sanomaan kenelle tahansa mitä tahansa.

Miten yksinoleminen alkaa näkyä minussa? Ahdistus kaupassa alkoi tuntua hikipiskoina otsassa, en pysty olemaan täällä pariskuntien ja ihmisten keskellä yksin. Hain ostokset koriini niin nopeasti kuin huomiota herättämättä pystyin ja kassoille, missä se järkyttävä jono. Puhelin käteen, muuta mietittävää, kuin ihmiset ympärilläni. Ei auttanut, hiki valuen pääsin kassalle, pakkasin nopeasti ostokseni, maksoin ja lähdin menemään, taisin korkeintaan "hei" sanoa kassalle. Hiki ja olotila helpottivat vasta autossa. Nyt ymmärrän mikä on paniikkikohtaus. 

Näkisin omassa tilanteessani kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksyn itseni, tälläinen hiljainen, yksinäinen hyypiö olen, tai sitten muutun. Muutun jälleen sellaiseksi ihmiseksi, että muitakin ihmisiä kiinnostaa viettää kanssani aikaa. Alan olemaan täynnä sitä, että livenä ihmisten kanssa suunnitellaan jotakin ohjelmaa jonkin ajan päähän, sitten ku se aika koittaa, perutaankin kaikki. Ymmärrän sen sinänsä, kun en pysty olemaan oma itseni, en pysty tuomaan itseäni ilmi/ulos (=puhumaan), en miellytä ketään. Viimeisen kuukauden aikana en ole tuntenut oloani kotoisaksi yhdessäkään porukassa missä olen sattunut olemaan. Tampereella varmaankin viimeksi, lievä kaipuu onkin sinne.

Kesä tuntuukin menevän kotona koneella. Ei ole varaa tehdä mitään, lähteä mihkään, ei kavereita joiden kanssa tehdä mitään, ja yksin en vaikuta olevan kykenevä tekemään yhtään mitään. Joo. Nyt täytyy myöntää, että on hieman masentuneisuutta havaittavissa. Ehkä mä tästä vielä jollain keinolla nousen.

Just give me a reason, just a little bit's enough..

-DD